Joulu ehti mennä ihan huomaamatta ja vuosikin on vaihtunut uuteen, kohta jo helmikuuhun. Haluan vielä kiittää kaikkia menneestä vuodesta! Kevään hienolle pentueelle löytyi ihanat omat perheet, ensimmäiselle pentueelle aloimme saada ihan kivoja luonne- ja terveystuloksia aktiivisten omistajien myötä, oma lauma koki vuoden mittaan kasvua useammallakin koiralla ja ystävien kanssa reissailimme mukavia reissuja koiranäyttelyiden merkeissä. Siinä ne tärkeimmät koirajutut viime vuodelta, johon suurena suruna osui myös viime kevään pentueen ainoan tytön traaginen menetys. Katse on nyt siirretty eteenpäin - Onnekasta ja menestyksekästä kuluvaa vuotta toivotamme kaikille! Tärkein tuore tapahtuma on ollut viime viikkoinen astutusreissu Liettuaan. Sagan pentuesuunnitelma siis pyörähti askeleen eteenpäin ja onnistuneet astutukset ovat takana. Sulhaseksi valikoitunut Born to Win Warrior Hellraiser osoittautui erittäin komeaksi, melkoisen kookkaaksi ja oikein kivaluonteiseksi urokseksi. Olen aiemmin jo tavannut muutamia uroksen pentuja Liettuaan suuntautuneilla näyttelyreissuilla, jotka ovat olleet kivan avoimia ja ystävällisiä pentuja. Nyt pidämme peukkuja ja toiveet korkealla kevätpentuetta varten. Jos ja toivottavasti kun kaikki sujuu hyvin, pennut syntyvät maaliskuun loppupuolella ja ovat luovutusikäisiä toukokuussa. Noin kuukauden kuluttua käymme utrassa tarkistamassa tilanteen. Jouluna vietimme myös Marion syntymäpäiviä, Marion saavuttaessa virallisen veteraani-iän - 8 vuotta! Kahdessa näyttelyssä olemme jo ehtineet pyörähtämään tämän vuoden puolella. Sunnuntaina 19.1. olimme Lahden ryhmänäyttelyssä Paavo Mattilan arvostelussa ja viime lauantaina 25.1. Turun KV-koiranäyttelyssä, jossa oli erittäin mukava tuomari Hollannista, John Wauben. Joulukuun puolessa välissä kävimme kokeilemassa onneamme Mian kanssa Pohjoismaiden Voittaja -näyttelyssä Tukholmassa. Onnea ei kyllä mukana ollut.
Tukholmassa PMV-näyttelyssä oli parisenkymmentä koiraa ruotsalaisen Mats Lindborgin arvostelussa. Miki oli orkeine häntineen ja lyhyemmällä karvamallilla junioriurosten ainoa EH: n saanut koira, väistävät pitkätukat palkittiin ERIllä kyllä… Minni toisti Helsinki Winnerin tuloksen ollen JUN ERI/2 ja SA. Mian Meallekin sileä ERI/2 valioluokasta. Mian kanssa on aina kiva reissata, mutta kyllä oli Älvsjömässanin parkkeerauksen hoitokin sitä luokkaa, että seuraavaan visiittiin voi mennä aikaa. Lahden näyttelystä ei myöskään jäänyt kerrottavaa jälkipolville. EH-linjalla mentiin. Mukanani oli Mette, Miki ja Mario debytoimassa veteraanina sekä Mian esittämänä Minni. Mette jäi kolmen narttupennun luokassa viimeiseksi, kolmanneksi, mikä ei sinällään yllättänyt, koska ennakoin tuomarin pitävän vahvemmista rodun edustajista, joten Mette siroimpana oli liian kevyt tämän tuomarin makuun. Muille kolmelle EH; Mikille pääasiassa varmaankin kovin korkean hännän takia, Marion arvostelusta päätellen etuliikkeen takia ja Minni ei sitten muutoin miellyttänyt riittävästi. No, kai EH oli ihan ok tulos, koska myös H:ta jaettiin runsaasti ja jopa yksi T 😉 Arvostelut löytyvät koirien omilta sivuilta. Viime lauantaiaamun aikaisina tunteina Mia haki minut kyytiin suuntana Turku. Turun näyttelyyn oli ilmoitettu 25 koiraa, joista meillä oli mukana 4: Mette pennuissa, Mario veteraaniuroksissa, Minni junnunartuissa ja Mian Missi nuorten luokan nartuissa. Mette oli ainoa pentu tällä kertaa, tuloksen KP + ROP-pentu. Tuomari kovin kehui Metteä suullisesti ja totesi sen olevan kaikin tavoin erittäin lupaava, mutta luonnollisesti vielä kevyt ja keskeneräinen, joka on tässä iässä vielä ihan luonnollista ja sallittua 😊. Tuomarin linja oli lähinnä ERI ja EH, SA:ta ei jaettu kaikissa luokissa lainkaan. Mariolla oli pari vuotta vanhempi kilpakumppani veteraaniuroksissa. Tällä kertaa laatuarvosteluna sentään ERI ja luokkavoitto SA:n kera. Samalla Mariosta tuli ROP-veteraani, koska ainoa veteraaninarttu oli ilmoitettu poissaolevaksi. Kyllähän Mariossa näkyy varsinkin selkälinjassa jo ikä kohtuullisen suurena ja raskastekoisena uroksena, mutta tällä kertaa Mario liikkui varsi reippaasti, noin Marioksi 😉 Lopputuloksena Mario sijoittui yllättäen PU-luokassa heti toiseksi, Suomen menestyneimmän valiouroksen jälkeen. Varsin upea suoritus ja sijoitus Mariolle 😊
1 Comment
|
Riina
Kuvien kopionti ehdottomasti kielletty. Archives
October 2024
Categories |