27.5.2013 siis syntyivät Mikon ja Born To Win White Nightmaren pentuset: 6 potraa poika ja yksi tyttö.
Lapsosilla on jo nimet ja ainokainen tyttö muuttaa aikanaan Suomeen minun omistukseeni, mutta sijoituskotiin. Pieni neiti on nimeltään Born To Win White Victory ja toivottavasti nimensä mukainen <3 <3 <3
0 Comments
Viime viikonloppuna autoiltiin oikein urakalla, kun käytiin blondipoikien kanssa Liettuassa Moletain kaksipäiväisessä KV-näyttelyssä. Näyttelyt järjestettiin pienellä lentokentällä ja lauantaina ei sää juuri suosinut: tuulta ja vesisadetta. Tuomarina valkkareilla oli Helena Borisova Valko-Venäjältä ja mukana oli myös kaksi harjoittelijatuomaria. Koirat saivatkin hiukan haastetta, kun yksi isohko nainen punaisessa muovikaavussa ja kaksi muuta isoilla sateenvarjoilla lähestyi :D Mikko on yleensä menestynyt vesisateessa ja niin kävi nytkin. Saavutuksena Liettuan SERT, CACIB, urosten ykkönen ja ROP :) Mariokin voitti luokkansa ja sai Liettuan JSERTin, mutta ROP-junioriksi valittiin narttu. Hienointa oli, että heti paikanpäällä saimme vahvistettua Mikolle Liettuan sekä Baltian muotovalionarvot ja Mariolle Liettuan sekä Baltian juniorimuotovalionarvot <3 Näyttelyarvostelut ovat venäjäksi ja sanat lyhennelty yhteen tai kahteen kirjaimeen, joten niitä koskaan tuskin saadaan suomeksi :D Paikallinen tulkki ei osannut kääntää niitä englanniksi tämän kehäsihteerin jäljiltä... Ensimmäistä kertaa minulta kehässä kysyttiin, asuuko tämä koira ulkona vai sisällä, Mikkoa arvosteltaessa siis. Vastaukseni, että sisällä tuntui vielä aiheuttavan kummastusta. Mihin lie liittyi, turkkiin varmaankin? :) Se olis voinut siitä arvostelusta selvitä... Hotellimme sijaitsi jossain pikkukaupungissa, jossa teimme pienen iltakävelyn paikalliseen markettiin. Poikien kanssa odotellessamme kaupan edustalla saimme osaksemme kiinnostuneita katseita lähes kaikilta ohikulkevilta ihmisiltä. Osa yritti kyselläkin, mutten raukka ymmärrä venäjää sen enempää kuin paikallistakaan kieltä ;) Ei taida valkoinenpaimenkoira olla kovin tuttu näky Liettuassa kuitenkaan :) Sunnuntain näyttelyä vietettiinkin jo aurinkoisessa säässä. Tuomarina toimi Tatyana Ivanova Venäjältä. Hyvin vanha nainen ja taas kaksi harjoittelijatuomaria valkkareiden kohdalla. Valkkareita oli sunnuntaina vain kolme. Mario oli junioriuroksista parempi ja siten myös JSERT ja ROP-juniori. Mikko sai erinomaisen, mutta tuomari ei halunnut antaa titteleitä eli SERTiä, CACIBia, urosten voittajaa Mikolle, joten Mariosta tuli sunnuntaina ROP. Syynä tällä tuomarilla Mikon "titteleiden" eväämiseen oli kirsun väri ;) Hienosti meni sunnuntaikin, vaikka lauantaina oli jo "tavoitteet" saavutettu. Sunnuntain kehien jälkeen kiireesti kohti Tallinnan lauttaa ja kotiin :) Eilen tuli vielä uutisia, että Mikosta tuli isä <3 Born To Win White -kenneliin Viroon syntyi Mikolle 6 poikaa ja yksi tyttö. Toivottavasti äiti ja lapset voivat oikein hyvin :) Olemme iloisia katraasta ja toivotamme hurjasti onnea matkaan kaikille pentusille!
Hupsista, kun aika vierähtää :) Viimekerran jälkeen olemme ehtineet muutamassa näytelmässä pyörähtää ja kehätoimitsijakurssinkin kävin itse tuossa huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla. Viisi harjoittelua pitäisi vielä suorittaa virallisissa näyttelyissä, jotta ihan oikean kehätoimitsija-kortin saisi :) Toimitsijaharjoittelut alkanevat Kotka KV:sta ja päättynevät toivottavasti hyväksytyin suorituksin viisi viikkoa myöhemmin ;) Näyttelyissä ensimmäisenä vuorossa oli Marion debyytti nuorten luokassa Lahden KV-näyttelyssä huhtikuun lopulla. Ihan kivasti se menikin, kun Mario voitti luokkansa ja sijoittui PU-kehässä neljänneksi. Tuomarina toimi Antii Nieminen ja arvostelut löytyvät kaikki tuolta "Results"-osiosta koirien kuvia klikkaamalla. Arvostelu on melko mitätön, ajatellen sitä kuinka valtavasti aikaa arvosteluun käytettiin ;) Toukokuun ekana viikonloppuna pakattiin kamat sekä blondipojat autoon ja poimittiin naissaeuraa matkalle mukaan. Mikolle niin rakas neiti Musti ;) Matkan määränpäänä oli Roskilde Tanskassa ja pari näyttelyä. Matkanteko sujuu poikien kanssa vallan mainiosti, mutta valitettavasti näytelmät eivät tällä kertaa niinkään hyvin. Poikien tuloksissa ei ole mainittavaa (löytyvät kyllä Results-osiosta), mutta onneksi Musti pelasti tilanteen viemällä lauantaina valkkareiden koko potin (ROP) ja oli sunnuntainakin narttujen parhaana VSP :) Mikon kehäkäytös oli melko "miehekästä". Lauantaina melkein kehästä ulos lennettiin. Johtuneeko ihanaisesta Mustista? Katsotaan seuraavalla reissulla ilman Mustia, olisiko Mikon käytös vähän "normaalimpaa" :) Vasta syksyn viimeisimmissä näytelmissä ehdin kehua, kuinka hyvin Mikko on viime aikoina kehässä käyttäytynyt. Olisi vaan pitänyt olla hiljaa... Roskilden jälkeen olikin vuorossa näyttelyiden täyteinen viikonloppu, lauantaina Helsinki KV:ssa ja sunnuntaina Äitienpäivänä Hamina KV:ssa. Helsinkiin suunnattiin kimppakyydillä. Mario pääsi matkustamaan hiukan pörröisempien valkkareiden Hiron ja Nikin kanssa, kun Elina meidät aamulla poimi kyytiin. Tuomarina oli tsekkiläinen Petr Rehanek, jolla oli todella mukava tapa tuomaroida, vaikkakin sijoitukset olivat ensialkuun hiukan epäselviä :D Tuomari kertoi kaikille henkilökohtaisesti mikä koirassa oli hyvää ja mikä ongelma. Hän myös aina kätteli koiran handlerin ennen arvostelun aloittamista. Hyvin kohteliasta :) Mariolle tulokseksi nuorten luokasta ERI/2 etupään löysän liikkeen vuoksi. No sitä se toki on. Ei siis välttämättä selvälle liiketuomarille Marion kanssa. Odotetaan ja toivotaan liikkeen vakiintuvan, kun lihaksisto isolle painavalle kropalle kehityy lisää :) Hiro (Disadonna King Hiro) oli ROP-juniori, joten jäimmekin odottelemaan Hiron esiintymistä BIS-juniorikehässä. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen, joten mikäs oli odotellessa ja muita kehiä seuratessa. Hiukan punottavaa nahkaa oli ehkä tuloksena ;) Sunnuntaina suuntana oli Hamina Bastionin KV-näyttely. Siellä tuomarina toimi ruotsalainen Carin Åkesson. Hän piti selvästi valmiimmista, ei kovin kapeista koirista, ainakin uroksissa. Ei uroksia kovin montaa ollutkaan, mutta vain kahdelle jaettiin SA: Mariolle nuorten luokassa ja toiselle valiourokselle. Luonnollisesti valiouros korjasi potin ja Mariolle PU2-sijoitus varasertillä ja varacacibilla. Varasertiä odottelemme kuitenkin vahvistuvaksi ihan oikeaksi SERTiksi, koska valiouroksella oli jo sertit täynnä valioitumista varten Suomeen, vaikka toinen kehäsihteeri toista mieltä olikin :) Vihdoinkin ilmojen lämmettyä täällä Suomessakin, avasimme muutama päivä sitten uimakauden :) PS. Kyllä Mustikin pääsi uimaan, jopa ihan ensimmäisenä. Musti kävi vaan toisessa rannassa ilman valkoisia kiusanhenkiä, joten ei ollut kameraa mukana :)
Kesää kohti! |
Riina
Kuvien kopionti ehdottomasti kielletty. Archives
October 2024
Categories |