Olin uskaltautunut ensimmäistä kertaa ilmoittamaan koiriani tiukahkolle ja koko arvosteluskaalaa käyttävälle tuomarille, Soile Bisterille, Mäntyharjun kaikkien rotujen näyttelyyn. Olin ilmoittanut Olgan treenailemaan pentuluokkaan ja Marion mukaan seuramieheksi. Valkoisiapaimenkoiria oli vain kaksi avoimen luokan narttua omieni lisäksi.
Valkoiset avasivat kehän, joten omani olivat aamun kaksi ensimmäistä koiraa. Tuomari tutki koirat tarkasti tunnustelemalla. Tulos olikin iloinen yllätys, sillä molemmat koirat olivat tuomarin mieleen: Olga kunniapalkinnon kera ROP-pennuksi ja Mario ainoana SA:n saaneena koirana ROP. Huippuhieno tunne! Iloisella mielellä ehdimme pois alta alkanutta vesisadetta. Ryhmäkehään emme voineet jäädä, kun ystävien häät kutsuivat illaksi. Marion arvostelu: Vahva maskuliininen uros. Erinomainen ylälinja ja mittasuhteet. Hyvän pituinen vahva pää, hieman kyömy kuono ja löysät huulet. Hyvä pigmentti. Erinomaiset kulmaukset ja rintakehä. Hyvä häntä. Toivoisin puhtaamman värin. Liikkuu hyvällä askelpituudella, edestä hieman löysästi. VAL ERI, VAK1, SA, PU1, ROP Olgan arvostelu: Hyvin kehittynyt kaunislinjainen, feminiininen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Lupaava pää. Hyvä pigmentti. Riittävästi kulmautunut edestä, turhankin voimakkaasti takaa. Hyvä pitkä rintakehä. Tasapainoiset liikkeet. Hieman kohoava häntä. Väri voisi olla puhtaampi. Erinomainen luonne. PEK1, KP, ROP-pentu
0 Comments
Mella ja Anni suorittivat keskiviikkona 23.8. pelastuhaun peruskokeen! Paljon onnea! Huippua suorastaan :-)
Olga saavutti 12.8. 7 kk iän ja pääsee nyt osallistumaan Suomessa virallisten näyttelyiden pentuluokkaan. Ensimmäiset koitokset olivat lauantaina 19.8. Kouvolan kaikkien rotujen näyttelyssä ja 20.8. vastaava Heinolassa.
Molemmat sujuivat Olga kanssa hienosti tuloksilla PEK1, KP ja ROP-pentu. Arvostelut löytyvät Olgan näyttelytulos-sivulta. Kertaillaanpa kesän tärkeimpiä juttuja vähän tähän elokuun alkuun, kun kesän kiireissä postaukset ovat taas jääneet vähiin. Todettakoon heti ensimmäiseksi, että Milas on ultrattu kantavaksi ja toivomme loppukuuhun iloisia ja onnellisia pentu-uutisia! Palataan ajassa huhtikuun loppuun, jolloin sijoituskoirani Olga saapui Venäjältä Suomeen. Olga on osoittautunut vallan valloittavaksi tyypiksi ja löysi sijoitusperheensä kesäkuun puolella ihan lähinaapuristamme. Olgalla asuu seuranaan omassa perheessään pari poikaa, vanhempi setterinarttu, pupu ja siili. Toimintaa ja vauhtia on siis luvassa :-) Olgalle käytiin heti hankkimassa EU:n lemmikkipassi tulevia näyttelyreissuja varten. Samalla otettiin DM-testi ja MyDogDNA-passi, josta saatiin myös MDR1-tulos. DM:n osalta Olga testattiin terveeksi (DM N/N) ja MDR1:n osalta kantajaksi (MDR1 +/-). Kuvia pienestä Olgasta: Pikkupentukuvat (c) Kasvattaja Maria Guryeva Toukokuun alkupuolella pyörähdettiin maalla Marion ja Olgan kanssa. Marion mielestä oli ilmeisesti jo ihan hyvä uimakeli hyisen kylmässä vedessä. Pieni Olgakin kokeili leiskauttaa perässä. Toukokuun lopulla kävimme Imatralla virallisissa selkäkuvissa Mikon ja Milasin kanssa. Milasin selkä kuvattiin ajatellen pentusuunnitelmia ja Mikon otin mukaan, koska sillä ei selkää ole virallisesti koskaan kuvattu ja sentään Imatralle asti ajelimme. Mikon osalta toiminta olikin äärimmäisen nopeaa ja tulokset tulivat jo samana iltana. Milasin kohdalla meni tuloksiin muutama viikko, koska Milasilla oli sekä kuvattu ja LTV lausuttu jo lonkka- ja kyynärkuvien yhteydessä ja ne kuvat olivat vielä analogisessa muodossa. Uusia kuvia lausuttaessa niitä aina verrataan vanhoihin, joten lausunto tuli vasta, kun lausuja meni Kennelliittoon paikanpäälle vanhoja kuvia katsomaan. Mikko - LTV1, SP0, VA0 Milas - LTV0, SP0, VA1 9.6. vietettiin juhlapäivää, sillä Musti saavutti veteraani-iän, 8 vuotta! l10.6. matkasimme Latvian Voittajaan Mian kanssa. Minulla oli mukana kaksi valioluokan urosta ja Mialla Penny-junnu. Olin jo aikeissa jättää Steffen kotiin, mutta omistajalistojen perusteella paikalla olisi vain yksi valiouros Marion ja Steffen lisäksi, joka sekin jo Latvian valio, niin olihan sitä sertiä lähdettävä Steffelle kokeilemaan. Tuomarina toimi Livija Zizevske Liettuasta. Uroksia oli todellakin vain kolme valiota paikalla, joista Mario valittiin parhaaksi ja Steffe kolmanneksi, mutta sai kuitenkin myös SA:n ja sitä myötä Latvian sertin ja valioituu Latvian muotovalioksi. Mariolle tämä Latvian Voittaja'17 oli 7. voittajatitteli, joten josko nyt voisi puhua multivalion lisäksi myös multivoittajasta :) Mian Penny valittiin valioiden ohi parhaaksi nartuksi ja olimmekin yhdessä ROP-kehässä :) Mario vei ROPin tällä kertaa vanhemman koiran varmuudella. Jälleen kerran kannattava ja hauska reissu! Suuret kiitokset Mialle ja onnea menestyksestä myös! Juhannusta edeltävän viikonloppuna matkasimme Marion kanssa Pian ja pienien mustien koirien seurassa sunnuntain 18.6. KV-näyttelyyn Norjan Tromssaan. Eipä jäänyt tuloksista taaskaan paljon jälkipolville kerrottavaa, kun Mario kolmannen kerran Norjasta PU2 ja VASERT (no VACACIB myös)! Reissu oli taas tosi kiva vaikkakin hieman rankka, lähes 3000 km alle kolmeen vuorokauteen näyttelyn lisäksi :-D Suuret kiitokset Pialle kaikesta ja varsinkin kaikesta ajamisesta! Onkohan sinne joskus vielä pakko mennä yrittämään, vaikka tässä ei edes se kolmas kerta riittänyt... Ennen juhannusta saimme vielä yhden ikävän tapahtuman kokea. Pudotin Mustille puuhun heittämääni palloa alas. Mariokin oli huomaamattani odottaessaan tiputtanut suustaan oman pallonsa. Niinpä sitten molemmat loikkasivat yhtä aikaa samaan palloon eri suunnista. Aivan järkyttävä hampaiden yhteen räsähtämisen ääni vain kuului, ei muita vinkaisuja. Sen jälkeen Mario alkoi nuoleskella huuliaan, joten ei ollut vaikea arvata jotain vahinkoa tapahtuneen. Jo pelkkä yhteenosumisen ääni kuulosti todella pahalle. Molemmat kärsivät alaetuhampaisiin vaurioita :-( Nyt Mariolla on sitten hammastodistus, jos vielä johonkin näyttelyihin olemme tulevaisuudessa menossa ja jos tuomarit sen sitten hyväksyvät. Juhannuskuva Juhannussunnuntaina Steffe siirtyi sijoituskodistaan takaisin meidän laumaan. Aika näyttää, pystyykö nuori mies sopeutumaan isänsä ja "setien" seuraan niin, että kaikilla on hyvä olla . Juhannuksen jälkeisellä viikolla Milasin juoksut olivat edenneet ja oli aika matkata sulhasen luokse Polvijärvelle. Heti perille saavuttuamme ja uroksen kurkatessa ovesta Milas rynni suoraan luokse. Astutukset sujuivat helposti, innokkaasti ja hyvin luonnollisesti. Astutuksen jännitys vaihtui seuraavaan eli tuottaisiko se tulosta. Tässä kohtaa jo tiedämme, että ultrassa näkyi pentuja. Nyt vain odotamme ja toivomme lopputiineyden sekä synnytyksen sujuvan yhtä hienosti kuin astutuksetkin :-) Astutusreissulta kotiin ja heti seuraavana päivänä suuntasimme näyttelyreissulle Tarton kansallisiin näyttelyihin Olgan ja Steffen kanssa. Olgalle tämä oli ensimmäinen näyttelyreissu. Lauantain tihkusateessa tuomarina oli Janusz Opara Puolasta. Olgalle kunniapalkinto ja oli rotunsa paras pentu. Paras uros oli junioriuros, mutta Steffelle sai ERI+SA ja aikuisten SERT PU2:na ja valioituu sitä myöten Viroon ja Baltiaan! Sunnuntaina säästimme vaivaa, jotta jäi aikaa pieneen shoppailuun eli vein vain Olgan kehään, kun Steffe oli jo sertinsä saanut lauantaina. Sunnuntaina Olga sai myös KP:n ja oli ROP-pentu, tuomarina Ana Beatriz Knoll Brasiliasta. Arvostelut löytyvät taas omilta sivuiltaan. 9.7. oli Olgalla vuorossa SSKY:n erikoisnäyttely Lahdessa, joka samalla on valkoisenpaimenkoiran päänäyttely. Tuomarina valkoisille oli Harry Tast. Pentuja paikalla oli yksi urospentu nuoremmissa (5-7kk), Olga narttupentuna nuoremmissa ja vanhemmissa (7-9kk) kaksi narttupentua. Olga valittiin parhaaksi narttupennuksi ja VSP-pennuksi. Ihan huippua! Tästä jatkamme elokuussa, kun 7kk ikä pentuluokkaan on saavutettu :-) Siinähän ne tärkeimmät. Tärkein tulikin jo alkuun eli heinäkuun lopulla Milas ultrattiin kantavaksi ja odottelemme ihanuuksia syntyväksi tästä mielenkiintoisesta yhdistelmästä ihan elokuun lopulla. Lisää tietoja on Pentuja-sivulla!
|
Riina
Kuvien kopionti ehdottomasti kielletty. Archives
October 2024
Categories |