Steffelle tuli pari pivää sitten vuosi täyteen meidän "poika"laumassa tai ikämiehiähän nuo muut Steffeä lukuunottamatta alkavat jo olla.
Pari tuoretta kuvaa Steffestä. Poika on jo miehistynyt eikä näytä enää niin pojalta vanhempien poikieni rinnalla ja sattui olemaan kuvausta varten melko puhdas päivän uinnin jäljiltä :D
0 Comments
Kävimme Sagan kanssa välikuvissa juhannusviikon keskiviikkona, jotta hieman tietäisin, mitä virallisista kuvista voi odotella, koska rotumme virallinen kuvausikä lonkkien ja kyynärien osalta on siirtynyt tämän vuoden alusta 18 kk ikään.
Tässä vaiheessa näyttää ihan lupaavalta. Lääkärin arvio lonkista oli B, kyynäristä 0 eikä LTV:ssäkään pitäisi olla isoja ongelmia. Hieman huojentunein mielin voimme siis odotella kevättalvea 2019 ja virallisen kuvausiän saavuttamista :) Palveluskoiratapahtuma 10.5.2018 Helatorstaiksi olin ilmoittanut Marion ja Sagan Palveluskoiratapahtumaan Vantaalle. Hakunilan urheilupuistoon oli ilmoitettu 12 valkkaria ranskalaisen tuomarin, Salvatore Giannonen, arvosteltavaksi. Ensimmäisenä vuorossa oli Saga ainoana pentuna jälleen tuloksena KP + ROP-pentu. Mario sijoittui valioluokassa kolmanneksi laatuarvosteluna ERI. Mario oli ilmeisesti hieman kookas, varsinkin päästään, tuomarin makuun. Silmätarkastukset Keskiviikkona 23.5. olin varannut silmätarkastuaikoja Loviisan eläinklinikka Lovetiin nuoremman pään valkoisille. Olgan silmät tarkastettiin ensimmäistä kertaa ja Milasille sekä Steffelle tehtiin uusintatarkastus edellisen voimassaolon juuri umpeuduttua. Osuttiin kunnon kaatosateeseen ja ukkoskuuroon eläinklinikan pihalle, mutta se ei toki tarkastuksia haitannut ja kaikilla kolmella todettiin terveet silmät. Liettuan Moletain reissu 26.-27.5.2018 Toukokuun viimeiseksi viikonlopuksi suuntasimme tyttöjengillä; Milas, Olga ja Saga Liettuan Moletaihin kahteen kansainväliseen koiranäyttelyyn. Apuna mukana matkassa oli kummityttöni Hanna. Aurinkoinen ja lämmin viikonloppu oli sääennusteiden mukaan luvassa. Perjantai-illaksi saavuimme pieneen ja kauniiseen Labanorasin kylään, joka oli noin puolen tunnin ajomatkan päässä Moletain lentokentältä, jossa näyttelyt järjestettiin. Kehän olivat sekä lauantaina että sunnuntaina aamusta, joten ajoissa olimme liikenteessä ja teltalle löytyi kehän lähistöltä paikka, jotta saimme vähän suojaa auringolta. Molemmille päiville oli ilmoitettuna 5 valkkaria eli kaksi omieni lisäksi. Kaikki ilmoitetut olivat narttuja; Saga pennuissa, Olga ja paikallinen kilpakumppani nuorten luokassa, Milas avoimessa luokassa ja suomalainen valionarttu. Tuomarina lauantaina oli Sean Delmar Irlannista. Valitettavasti Liettuan kv-näyttelyissä ei enää sanallisia arvioita anneta, joten tarkemmista tuomarin näkemyksistä ei tietoa ole, kun ei hän suullisestikaan mitään kommentoinut. Saga oli kuitenkin ”very promising/1” ja jatkoi iltapäivän pentujen finaalikehään. Olgalle päivän arvio oli EH ja Milasille ERI sekä luokkavoitto LT CAC:n kera. Paras narttu kehässä Milas sijoittui toiseksi RES-CACIBin kera paikallisen nuorten luokan nartun ollessa ykkönen ja siten myös ROP. Lentokentän kuumuudessa jäimme odottelemaan myös iltapäivän pentujen finaalikehää. Sagaa on ilo esittää myös näissä finaalikehissä, kun tyttönen on opetettu esiintymään varsin kauniisti ja keskittyneesti. Tälla kertaa kaunis esiintyminen tuotti myös finaalikehässä tulosta ja tuomari Agus Wardhana Indonesiasta valitsi Sagan lopulta näyttelyn toiseksi kauneimmaksi pennuksi! Best In Show 2 Puppy! Wau! Kerrassaan upea tunne <3 Sunnuntaina valkkareita tuomaroi Christofer Habig Saksasta. Myös hän tykästyi Sagaan ja kommentoi pennun olevan todella lupaava. Kysyi minulta vielä, että ymmärränkö, että minulla on todella hieno pentu ja totesi itse myös vastauksen, ennen kuin sain suutani auki, että kyllähän minä tiedän 😉. Olga jatkoi samaa EH-linjaa taas ja myös Milasille sunnuntailta EH. Eli sertien metsästys jatkuu tulevaisuudessakin kaikille tytöille. Saga aloittaa junnusertien metsästyksen heinäkuussa, toivotaan myös Milasille yhtä puuttuvaa sertiä. Olga oli yhä kovin vähänkarvainen ja eikä rakenteeltaan kovin kauniissa kehitysvaiheessa tässä kohtaa, joten neitonen kasvakoon rauhassa ennen seuraavia näyttelyitä. Olgalla on seuraavana vuorossa terveys- ja luonnetuloksia. Hannalle vielä suuri kiitos reissuseurasta ja avusta! Viron Voittaja 2018 Viikkoa myöhemmin oli vuorossa Viron voittajanäyttely Tallinnan liepeilllä Luigessa. Sielläkin valkkarit olivat vuorossa heti sunnuntaina ensimmäisinä aamusta. Taas oli kuuma viikonloppu ja näyttelypaikan nurmikko oli palanut täysin keltaiseksi ja kuivaksi. Uroksia oli 1-2 luokissa, Mario oli ainoa valiouros. Vaan kuinka ollakaan, Mario ontui, kun tuli liikkumisen vuoro ☹ Oli varmaankin muhkuraisella liukkaalla nurmella hieman liukastunut tai jotain. Tuomari ei halunnut kuitenkaan antaa huonoa arvosanaa vaan ilmoitti, ettei voi antaa kuitenkaan ERIä ontumisen vuoksi (oikeastaanhan silloin kuuluisi EVA), mutta tarjosi vaihtoehdoksi, että vien koiran pois kehästä ja se merkitään poissaolevaksi eikä arvostella lainkaan. No tottahan toki vetn koiran pois kehästä, enkä sinne alunperikään veisi ontuvaa koiraa, jos sen olisin etukäteen huomannut. Ja mistään vakavasta ei ollut kyse, koska ontuminen oli jo autolle palatessa poissa eli ontuminen vaivasi harmittavasti juuri sen oman esiintymisen aikana… Narttujakin oli 1-2 luokissaan. Sagalle tämä oli ensiesiintyminen junioriluokassa ja kilpakumppanina pitkätukkainen paikallinen narttu. Tuomari piti kuitenkin Sagasta, tuloksena ERI luokkavoitolla, SA:n ja JSERTin kera. Luokkavoiton myötä Sagalle tuli ensimmäinen titteli -> Viron Juniorivoittaja -18 😊 Saga valittiin lopulta kolmanneksi parhaaksi nartuksi ja VSP-junioriksi. Hienosti meni Sagan osalta! Marion osalta hieman harmittaa, kun tämä tuomari olisi Mariosta tykännyt, varsinkin rakenteesta ja erityisesti komeasta päästä. Jossain kylänäyttelyssähän tämä ei olisi edes harmittanut, mutta sattui nyt tietysti juuri tässä Voittaja-näyttelyssä. Mario menestys ei nykyisin ole kovin itsestään selvää, koska Mario alkaa olla monille tuomareille liian ”raskas” yksilö. Kotkan Ruusu 16.6.2018
Vuosien tauon jälkeen olin ilmoittanut koirani Kotkan Ruusu näyttelyyn, jotta Saga pääsee ensimmäisen kerran Suomessa viralliseen junioriluokkaan ”kotikentällä”. Marion ilmoitin mukaan myös, mikä oli kyllä näin jälkikäteen ajateltuna silkkaa tuhlausta 😉 Tuomarina toimi Zafra Sirik, Israelista ja paikalla oli 17 valkoista. Mario VAL EH/3, tuomarille liian lihava ja aivan liian raskas vaikutelma, eleganttius taas puuttuu Mariosta. No ehkä Mario voisi laihempi olla, mutta eipä siitä keijukaista tule, vaikka mitä tekisimme. Iän myötä vain lisääntyy tuo raskas vaikutelma, ei voi mitään. Sagan sen sijaan esiintyi taas todella kauniisti ja tuomari piti selvästi koirasta. Sagan tulos: JUN ERI, JUK1, SA, PN2 SERT, VARA-NORDSERT, ROP-JUN Hienosti ekasta Suomen virallisesta näyttelystä n. 9,5 kk iässä heti ensimmäinen SERT! Upeaa 😊 Tästä on hyvä jatkaa! |
Riina
Kuvien kopionti ehdottomasti kielletty. Archives
October 2024
Categories |