Mario aloitti helmikuussa Etsijäkoiraliiton etsintöihin valmistavat kurssit tavoitteena valmistua tulevaisuudessa ihan oikeaksi etsijäkoiraksi auttamaan lemmikkinsä kadottaneita ihmisiä. Mikko suoritti samaisessa harrastuksessa jatkokurssin hyväksytysti loppuun maaliskuussa ja jatkaa treenailuja kohti etsintöjä valmistavia kursseja. Näyttelyrintamalla vietimme hiljaiseloa pitkälle kevääseen. Marion kanssa pyörähdimme Lappeenrannan tai oikeammin Imatran KV koiranäyttelyssä Pääsiäisenä. Eipä jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Tuloksena oli VAL EH/4. Ei toki kaikkien tarvitse Mariosta tykätä, iso ja vähän löysä poika :-D, mutta tätä lausetta en Marion arvostelussa allekirjoita alkuunkaan: "Tällä hetkellä ei lainkaan hyvä karvanlaatu." Kyllä tämän tuomarin ammattitaidon arvostus romahti aikalailla, kun arvostelun sain käteeni. Hyvänä puolena oli, etten sentään ketään toista koiraa ollut ilmoittanut mukaan ;-) Milasin kanssa matkasimme huhtikuun lopussa Liettuan Siauliaihin Elinan ja Ghean seurassa metsästämään sitä toista tammikuussa puuttumaan jäänyttä juniorisertiä. Reissu oli hauska kuten aina, vaikka sää oli kylmää ja sateista ja puuttuva sertikin jäi saamatta. Milasilla oli kumpanakin päivänä kilpailija luokassaan ja toiseksi ERIllä molempina päivinä. Odotukset eivät toki olleet korkealla, koska Milasin ensimmäiset juoksut olivat selvästi lähenemässä, joten ruokahalu oli kadonnut sekä lisäksi neiti oli aivan "kalju", minkä voi helposti näistä Elinan otoksista todeta. Paremmalla onnella taas seuraavalla kerralla! Toukokuussa kävimme Marion ja Steffen kanssa Tuomarinkartanon PK-tapahtumassa Antti Niemisen tuomaroitavana. Ei ollut kumpikaan tuomarin mieleen :-D Arvostelut löytyvät tuloksista.
Toukokuussa edustimme Marion kanssa Etsijäkoiraliittoa Kotkan pentunäyttelyssä. Mario isona valkoisena kiinnitti monien ihmisten huomion ja sai osakseen paljon rapsutuksia, pääasiassa lapsilta :-) 19.5.2016 kävimme Steffen ja Milasin kanssa virallisessa silmätarkastuksessa. Molemmilla oli terveet silmät! Toukokuun viimeisenä viikonloppuna suuntasimme Marion ja Steffen kanssa Joensuun kaksipäiväiseen näyttelyyn. Lauantaina valkkarit arvosteli Tino Pehar Kroatiasta ja sunnuntaina Tapio Eerola Suomesta. Mario sai molempina päivinä täsmälleen saman sijoituksen VAL ERI/2, SA, PU4. Steffe puolestaan oli lauantaina JUN ERI/4, mutta sunnuntain tuomarin mieleen selvästi enemmän JUN ERI/1, SA, PU2, SERT! Eka serti Suomesta plakkarissa :-) Kaikki arvostelut ja tulokset löytyvät Tulosten alta.
0 Comments
Leave a Reply. |
Riina
Kuvien kopionti ehdottomasti kielletty. Archives
October 2024
Categories |