Niin se on lähes vuosi vierähtänyt edellisistä kuulumisista, koronan enemmän ja vähemmän taustalla vaikuttaessa.
Edellinen kevät kului kotona työkiireissä sekä koiranpentujen kasvamista seuraten ja tukien koronan sulkiessa Suomen. Oma kasvattini Saga pyöräytti reilussa neljässä tunnissa 21.3. lauantaiseen aamupäivään seitsemän varsin potraa pentua; 4 urosta ja 3 narttua. Saga oli huolehtiva äiti ja pentue kasvoi tasaisesti sekä oli muutenkin hyvin tasaisen oloinen reipas pentue. Reilun viikon päästä he viettävät jo ensimmäisiä syntymäpäiviään. Pentujen kehityskaaren kuvat löytyvät Pirates of the Caribbean -pentueen alta.
Toukokuussa käytiin Mikin kanssa virallisissa kuvissa heti kun 18 kk ikää tuli täyteen. Tuloksena oli terve poika HD B/B ED 0/0 LTV0 VA0!
Kesäkuu alkoi alamäessä. Mikille oli kesäkuun alkuun varattu MH-luonnekuvaus, mutta sehän tietenkin peruuntui, koska niiden järjestäminen kiellettiin heinäkuun loppuun asti. Pentuettakin oli suunnitteilla kesään, mutta eihän siitäkään mitään tullut. Kesäkuu huipentui vieläkin ikävämpään uutiseen, kun Olgalla todettiin pannus (keratiitti) loppukesän pentuesuunnitelma varten tehdyssä virallisessa silmätarkastuksessa. Diagnoosia osattiin kyllä odottaa, koska maallikkokin näki silmän pinnassa eron. Se ei siitä yhtään mukavampaa kuitenkaan tehnyt.
Viralliseen diagnoosiin kariutui loppukesän suunnitelma Olgan ja Mikin pentueesta. Sen lisäksi täytyy toivoa, että Olgan ensimmäinen ja ainoa pentue säästyy sairaudelta. On myös toivottava, että Olgan oma sairaus vastaa hyvin hoitoon eikä aiheuta kohtuutonta haittaa normaalielämään. Kyllä pettymys oli ja on vieläkin valtava, kaikin puolin. Olga kuitenkin tarjoaa rotuun selkeästä hieman erilaista geeniperimää ihan testatusti. Ihmiset voisivat tarkastuttaa koiriensa silmät aina virallisesti, jos on epäilyä sairaudesta. Pannus-/plasmoomakoiria on rodussa valitettavasti paljon enemmän kuin muutama jalostustietokannassa näkyvä yksilö. Ne olisivat varsin tärkeää tietoa varsinkin kasvattajille yhdistelmiä suunnitellessa.
Kesäkuun positiiviset eli parit synttärit juhlittiin 9.6.2020, kun Musti täytti 11 v ja Mette 1v.
Heinäkuu lomailtiin ja reissattiin. Koska koronatilanne oli Suomessa ja Baltiassa rauhallinen, suuntasimme kolmesti Baltian näyttelyihin, koska Suomessa ei näyttelyitä heinäkuussa saatu järjestää.
Ensimmäisenä oli vuorossa Jurbarkas Liettuassa. Mukana matkassa olivat Mario, Miki ja Mette. Lauantaina ei menestystä juuri tullut. Varsinkaan nuoriso ei Daiva Rimaitytea miellyttänyt. Eipä Meten käytöksessä ollut hurraamista, toiset koirat paineistivat tyttöstä aivan liikaa. En edes osannut tällaista aavistella, koska edellinen näyttely helmikuussa Latviassa pentuluokassa sujui ilman ongelmia. Tärkein murrosiän kehityskausi taidettiin hukata kotioloissa liian vähin kokemuksin ja kontaktein. Sunnuntaina Valentinas Stiklius palkitsi Mikin LT CACilla ja valitsi ROPiksi asti. Reissu onnistui siis lopulta oikein kivasti ja Mikistä tuli Liettuan muotovalio!
18.-19. heinäkuuta suuntasimme Viron Tarttoon kummityttöni Hannan kanssa. Hannalla oli mukana 1-vuotias tanskandoggiuros Smee ja minulla Smeelle juoksuinen naisseuralainen Minni. Minni ehti vielä osallistua junioriluokkaan ennen kuin 18 kk ikä tuli vastaan. Virossa oli voimassa poikkeussäännöt eli kahdella juniorisertillä olisi mahdollista valioitua.
Minnin esiintyminen onnistui rotunsa ainoana edustaja hienosti. Tuomarit Darko ja Maja Korosec Sloveniasta palkitsivat molemmat Minnin JUN ERI/1, SA, JSERT, ROP-JUN, PN1, ROP ja näin ollen Minnistä tuli Viron ja samalla myös Latvian juniorimuotovalio!
Seuraavana viikonloppuna 25.-26.7. suuntasin Marion, Meten ja tyttäreni kanssa Tallinnan näyttelyviikonloppuun. Tavoitteena oli Mariolle veteraanivalion arvo vielä Virosta Latvian ja Liettuan lisäksi. Lauantain tuomarina oli Brigita Kremser Sloveniasta. Mette ei ollut vieraiden koirien suhteen muutamassa viikossa rohkaistunut. Koira oli tuomarin mielestä kyllä kaunis, mutta tuloksena EH käyttäytymisen vuoksi. Mario täytti tavoitteet ollen VET ERI/1, SA, VSERT, ROP-VET, PU1 ja ROP eli saavutuksena Viron ja Baltian veteraanimuotovalio! Sunnuntain näyttely skipattiin, koska tavoitteet oli jo saavutettu ja mukavampi oli ehtiä kotiin vähän aiemmalla lautalla.
28.8.2020 - Snowtroopers' Star Wars -pentue - 3 vuotta!
Paljon Onnea Milo, Lexi, Neptunus, Luna, Bella, Ansa ja Saga!
29.8. oli aikataulutettu uusi yritys MH-luonnekuvaukseen Mikin kanssa eli auton nokka kohti Hämeenkyröä ja Mia mukaan videokuvaajaksi. Kuvaus sujui kivasti, joten MH-luonnekuvaus suoritettu ja Mikistä jalostuskelpoinen poika!
Syyskuun alussa kasvattini Lexi ja Latte matkasivat omistajansa kanssa sertinmetsästykseen Viroon. Latella oli jo yksi JSERT plakkarissa elokuun alun Viron reissulta ja tavoitteena oli toinen ennen 18 kk iän täyttymistä. Ja onnistuihan se! Pojille hienot tulokset: Lexi - Snowtroopers’ Altruistic Luke - SERT, ROP ja Latte - Snowtroopers’ Brainy DCI Barnaby - JSERT, ROP-JUN, PU2 -> Viron juniorimuotovalio! Paljon onnea ja kiitos, Reetta ja pojat!
Syyskuulle olin ilmoittanut koiria myös kotimaan näyttelyihin ja siihenhän näyttelykausi näytti täällä myös päättyvän. Ensin meillä oli vuorossa Muuramen ryhmänäyttely Marion, Mikin ja Minnin kanssa. Näyttely oli siirretty Jyväskylän Killerin raviradalle ja tuomarina valkkareilla oli Ligita Zake Latviasta. Miki oli ilmoitettu valioluokkaan ensimmäistä kertaa, tuloksena ERI/1, SA, PU4. Mario arvioitiin myös ERI/1, SA, mutta ei sijoitusta parhaiden urosten kehässä, ROP-VET kuitenkin. Minni esiintyi tällä kertaa Mian kanssa tuloksella NUO ERI/1.
Seuraavalle viikonlopulle oli näyttelyreissu buukattu molemmille päiville. Lauantaina 19.9. oli vain Mario ilmoitettu Tarja Löfmanin arvosteluun Lahden ryhmänäyttelyyn. Sepäs olikin erikoinen arvostelukierros. Ilmeisesti rotua harjoittelevaa tuomaria haluttiin opettaa oikein olan takaa arvioiden jakamisessa. Koiria paikalla oli 26, joista 3 urosta ja 3 narttua palkittiin ERI+SA arvoisina. H:n tasoisia koiria joukossa oli tuomarin mielestä peräti 8. Eli Mario ainoana keskipitkäkarvaisen uroksena ERI+SA:n arvoinen. PU-luokassa tuli kolmas sija ja ROP-VET. Tuloslistaa katsellessa tämähän oli ihan huipputulos!
Samana päivänä Reetta oli Lexin ja Latten kanssa Latviassa, josko Latte ehtisi vielä Latviankin JMVA:ksi. Ja hienostihan se meni, JSERT myös Latviasta eli Snowtroopers' Brainy DCI Barnaby on myös Latvian juniorimuotovalio! Onnea!!!
Sunnuntaina 20.9. oli vuorossa Hyvinkään ryhmänäyttely, tuomarina Tuula Savolainen. Sisareni Rita lähti seuraksi ja kyytiin lastattiin Mario, Miki ja Minni.
Kehäpohja oli karmivaa louhikkoa, johon tennarit olivat todella huono kenkävalinta. Ei ollut varmasti koiran tassuillekaan kovin kivan tuntuinen vaihtoehto. Miki esiintyi valioluokassa erinomaisen arvoisesti. Tuomari piti kovasti Mikin rakenteesta, muttei voinut SA:ta antaa Mikin korkean hännän vuoksi. Mariolle irtosi myös SA ainoana uroksena, lopputulemana ROP-VET ja VSP. Minni esiintyi kauniisti, mutta Minniä tuntuu vaivaavan jonkinlainen kakkossijan syndrooma. Tuloksena siis NUO ERI/1, SA, PN2, VARA-SERT.
Sunnuntaina 27.9. suuntasimme Marion ja Mikin kanssa vuoden viimeiseen näyttelyyn Hyvinkään lentokentälle. Toukonäyttely Hyvinkää NORD oli siis muuttunut syysnäyttelyksi. Tuomarina valkkareilla toimi Jouni Nummela. Miki esiintyi valioluokan ainoana uroksena tuloksella ERI/1, SA, PU3, VARA-SERT. Veteraani Mario esiintyi upeasti veteraaniluokassa hienolla arvostelulla ERI/1, SA, PU1, NORD SERT, VSP-VET ja VSP! Tämä kenties oli Marion hienon näyttelyuran viimeinen näyttely. Mario on keskipitkäkarvaiseksi rotunsa edustajaksi menestynyt vuosien varrella suorastaan loistavasti! Omistajana olen valtavan ylpeä tästä komeasta veteraanistani!
Syksyllä koiratapahtumat oli vähissä, mutta aina voi kehittää itseään. Koetoimitsijan peruskurssin kautta suuntasin lajikohtaisille kursseille ja nyt olen pätevöitynyt luonnetestin koetoimitsija sekä PK-koetoimitsija. Loppuvuonna ei ihmeempiä enää koirarintamalla tapahtunut, mutta parit syntymäpäivät juhlittiin. Tammikuun lopulla pentuesuunnitelmat ottivat viimein askeleen eteenpäin, kun Tahvo astui Milasin onnistuneesti. Milas on kantavaksi ultrattu ja pentusia odotellaan syntyväksi pääsiäisviikolla. Lisää tieto pentuesuunnitelmasta löytyy Pentuja-sivulta.
1.2.2021 juhlittiin taas syntymäpäiviä, kun yhteisomistustyttömme Argentiinasta, Minni, täytti 2 vuotta. Mia kuvasi kaunottaremme.
Helmikuussa tarkastettiin Steffen ja Sagan silmät terveiksi. Nyt odotellaan kevään koittavan ja jännitetään pentuja maailmaan. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja huhti-toukokuussa meillä kasvaa reippaita koiranalkuja maailmaa valloittamaan.
0 Comments
Leave a Reply. |
Riina
Kuvien kopionti ehdottomasti kielletty. Archives
October 2024
Categories |