Perjantaina suuntasimme aamusta Marion ja Martan kanssa kohti viikonlopun Tarton kansallisia koiranäyttelyitä. Matkalla poimimme kyytiin vielä valkkarineiti Mustin omistajineen. Reissun tavoitteena oli tietysti saada Mariolle aikuisten serti, kun jouluna tuli maaginen raja sertin tavoitteluun täyteen eli 2 vuotta. Marta oli matkalla keräämässä reissu- ja näyttelykokemusta. Lauantaina paikalla oli 5 valkkaria, joista 3 siis meidän matkassa. Tuomarina toimi Petr Rehanek Tsekista, jonka arvioitavana Mario onkin ollut viime kesänä Tuomarinkartanossa. Marta esiintyi lauantaina vielä pentuluokassa ollen PEK1, KP ja ROP-pentu. Iso miestuomari, joka tuli suoraan juoksusta koiraa tunnustelemaan, oli Martalle hiukan liikaa, muttei toki nyt karkuun juossut. Mario esiintyi ihan omana itsenään, ei koskaan kovin innokkaana, mutta muutoin nätisti. Tuloksena avoimessa luokassa ERI1, SA, SERT, PU1, VSP. Paras uros luokassa ei kilpailijoita myöskään ollut, koska junioriuros jäi ilman SA:ta. Mario sai kaivatun SERTin jo lauantaina ja näin ollen Mariosta tuli Viron Muotovalio eli EE MVA!!! Martan arvostelu: 9 months, body ok for age, .. bite, ears well set, neck well, chest ok for age, back straight, tail well set, angulated ok, regular movement, well presented. Marion arvostelu: 2 years old dog, typical head, eye dark, in nose very nice pigment, chest deep, very nice forechest, back straight, tail well set, angulated ok, regular movement, well presented. Sunnuntaina suuntasimme kehään siis lähes ilman paineita. Arvostelun hoiti tuomari Anatoli Zhuk Valko-Venäjältä, joka Marion on arvostellut myös viime kesänä Kotkan näyttelyssä. Sunnuntaina Martalle tuli täyteen 9 kk, joten se esiintyi nyt junioriluokassa. Mario oli kehässä ensimmäisenä koiristamme ja tuloksena lopulta AVO ERI/1, SA, PU1 ja ROP. Martan esiintyminen sujui sunnuntaina ihan mallikaasti lukuunottamatta liukasta lattiaa. Tuloksena JUN ERI/1, SA, JSERT, JUN-VSP ja PN2. Tuo JUN-VSP ei kyllä mielestäni ole ihan oikeudenmukainen tulos Martalle, koska JUN-ROP uros oli arka, väisti tuomaria reilusti ja seisoi omistajansakin kanssa häntä koipien välissä.... ROP-kehän jälkeen vitsiniekka tuomari "haukkui" meidän huonoiksi handlereiksi, kun juoksutimme koiria liian kovaa kurveihin liukkaalla matolla ;) Matto oli todella liukas ja vaikka kuinka yritti hidastaa, koirat liukastelivat. Liukastelu tuli hiukan yllätyksenä, kun lauantain kehässä ihan samannäköisellä matolla koirat eivät liukastelleet. Liekö tässä kehässä juostu jo matto sileäksi :D Marion arvostelu: Excellent type, nice head & expression, enough boneded(?, bone?), bit elbows under the body, movement very powerful & light, elbows should be more close to the body, excellent temperament. Martan arvostelu: Correct type, excellent expression, bit narrow chest, bit short in straight upperarm, movement enough light, front should be more parallel, excellent temperament, needs more show training. Sunnuntaina esitin Martan ja Marion pariluokassa, mitä ilmeisimmin tuomarin kiusaksi :D No eihän noista mitenkään järkevää paria saa, kun toinen on bortsun kokoa ja toinen ponin ;) Mutta koska olin ne jo aiemmin syksyllä ilmoittanut, niin esitin myös, tuomarin "vastusteluista" huolimatta. Halusin nähdä tuleeko siitä yhtään mitään, koska yhtään ainoaa kertaa ei oltu harjoiteltu, paitsi kokeiltu ennen kehien alkua sunnuntaina. Esiintyminen alkoi pienellä pystypainilla, mutta seisoivat lopulta kyllä paikallaan vieretysten ja itseasiassa juoksivat parina todella nätisti, siis harjoitukseen nähden tai oikeastaan sen puutteeseen ;) Tuomari halusi kuitenkin kettuillessaan antaa parille KP:n, että voimme mennä isoon kehään kokeilemaan... No, ei kyllä menty :D Arvostelu: Dogs are similar type, bitch is a bit too small, dogs have same temperament, free nough powerful movement. Siis tuomarin mielestä nimeomaan narttu oli aivan liian pieni. Tosiasiassahan Marta taitaa kyllä mennä rotumääritelmässä mainittuun nartun kokoon, mutta Mario on kyllä rotumääritelmän ulkopuolella ;) Mutta kuka tykkää mistäkin :D Onnellisena kaikista saavutetuista serteistä ja titteleistä suuntasimme kotimatkalle ja eikun taas kohti uusia koitoksia!
Mella kävi myös sunnuntaina tekemässä näyttelydebyyttinsä Lahden ryhmänäyttelyssä. Tuomarina oli Marianne Holm, joka oli ilmeisesti arvostellut valkkarit melko "kovalla kädellä" :) Mella oli kolmen narttupennun joukossa sijoittunut toiseksi eli sijoitus PEK2 ja saanut mielestäni ihan omannäköisensä arvostelun: Vielä kovin kapea 7-kuinen. Hyvä nartun pää, alaleuka saa voimistua. Riittävä kaula. Erittäin hyvin kulmautuneet sopivaluustoiset raajat, mutta koiralta puuttuu vielä rungosta tilavuus. Liikkuu vaivatta. Miellyttävä käytös. Kiitokset Annille! Pari tuoretta Annin kuvaa Mellasta:
0 Comments
Leave a Reply. |
Riina
Kuvien kopionti ehdottomasti kielletty. Archives
October 2024
Categories |