Lauantaiaamuna lähdimme paljon ennen kukonlaulua ajelemaan kohti Parikkalan ryhmänäyttelyä. Kehä alkoi nimittäin jo klo 9. Valkoisia oli ilmoitettu paikalle 19 kappaletta eli melko paljon pikkuruiseen ryhmänäyttelyyn, paljon enemmän kuin seuraavan päivän Tampereen KV-näyttelyyn. Muutama koira puuttui, kuten Marta, joka oli nyt kotona toipumassa steriloinnista. Pitkään harkitsin, viitsinkö Marion kanssa edes lähteä, kun sen olin lähinnä ilmoittanut seuramieheksi Martalle. Kannatti kuitenkin herätä neljältä ja lähteä. Tuomari Pirjo Aaltonen sijoitti Marion urosten parhaaksi :) Hienoa! Marion tulos: VAL ERI, VAK1, SA, PU1 ja VSP Arvostelu: Selvän sukupuolileiman omaava. Oikeat mittasuhteet. Vahva uroksen pää. Hyvä pigmentti huulissa, kirsussa ja silmien ympärillä. Vaaleat silmät. Hyvä runko. Hyvin kannettu häntä. Liikkuu sivusta hyvällä askeleella. Hyvät edestakaiset liikkeet. Marion valioituminen Suomeen odottelee vielä vahvistusta, mutta ruusuke on jo tilattu. Kuviakin kävimme napsimassa, mutta aurinko astui kuvaan tuomaan varjon väärälle puolelle koiraa, joten uusintakuvia joku toinen kerta ;) Tässä kuitenkin FI MVA Mario! Hiukan kuvia tyttösistäkin. Murulle tuli täyteen juuri juniori-ikä eli 9 kuukautta. Paljon on Muru kasvanut ja kaunistunut :) Myös pieni Ada on kasvanut hurjasti ja tulee juuri 5 kuukauden ikään :) Meidän Mikon pentusia odotellaan pian syntyväksi Kokkomäen kenneliin. Pennut syntyvät ja varttuvat Mian luona eli Martan kotona, joten me saamme Martan poikien seuraan hetkeksi eli pois jaloista pentujen ollessa ihan pieniä. Onneksi Marta ja haava ovat parantuneet hyvin, jotta neiti pärjää poikien kanssa. Nyt vain odotellaan, mikä päivä on H-hetki :)
Mikko täällä odottelee jo uutta morsianta piipahtamaan tälle viikolle ja lauantaiksi Mario on ilmoitettu Helsingin näyttelyyn. Koiramaista toimintaa siis tälläkin viikolla. Saisivat kyllä ilmat vähän lämmetä...hrrrr ;)
0 Comments
Leave a Reply. |
Riina
Kuvien kopionti ehdottomasti kielletty. Archives
October 2024
Categories |